Kirjassa käsitellään vanhoja tuttuja & varmoja Irving-teemoja: mukana on transvestiitti, lähetyssaarnaaja, adoptiopoika ja tragikomiikkaa.
Olen Irving-fani, esimerkiksi "Oman elämänsä sankari" on mielestäni yksi parhaista lukukokemuksista. Mutta tämä kirja ei jostain syystä sytyttänyt ollenkaan. Luin siitä vain noin 40 sivua ja jätin kesken - sellaista ei ennen ole tapahtunut minulle Irvingin kirjojen kohdalla. Olen muuten lukenut ne kaikki, ja jotkut pariinkin kertaan.
Ihmeiden tie on noin 600 sivua pitkä, ja minähän rakastan paksuja romaaneja, mutta nyt tuntui vain urakalta, että olisi jatkanut loppuun, imu puuttui.
Teksti vain jotenkin jätti kylmäksi, enkä kiinnostunut ollenkaan.
En tiedä, olenko nyt "kasvamassa ulos Irvingistä", mutta esimerkiksi minua rasitti jatkuva huutomerkkien ja sulkeiden käyttö, no niitähän Irving on aina käyttänyt paljon, mutta nyt se tuntui lapselliselta ja rasittavalta. Erityisesti jatkuva sulkeiden käyttö ei pitäisi olla taitavan kirjoittajan arsenaalissa ollenkaan. Niitä on oikeasti joka sivulla! (Ja nyt minäkin käytän huutomerkkiä ja sulkeita!) ;=)
Monet kriitikot ovat kehuneet tätä "hillittömäksi" ja "hysteerisen hyväksi" - no, minä olen nyt eri mieltä. Tässä Hesarin arviointi.
Jos joku tutuista on lukenut loppuun ja pitänyt lukemastaan, niin kertokoon. :)
