Donna Tartt: Tikli

Vau, olin jo odottanut Donna Tarttin uutta romaania pitkään, yli kymmenen vuotta. "Tikli" ilmestyi tänä keväänä Suomessa, ja ostin sen heti. En malttanut odottaa, että saan sen kirjastosta.

Kirjan kustantaja WSOY kirjoittaa sivuillaan, että

"Tikli on suuri tarina oman tien etsimisestä, ystävyydestä, rikollisuudesta ja taiteesta."

Siinä on hyvin tiivistetty yhteen lauseeseen, mistä tämä tarina kertoo. Voisi toisaalta kyllä lisätä, että se on "suuri tarina....ystävyydestä, huumeista, rikollisuudesta ja taiteesta."

Tartt kirjoittaa harvakseen. "Jumalat juhlivat öisin", hänen kehuttu esikoisromaaninsa, ilmestyi vuonna 1992, ja seuraava romaani "Pieni ystävä" vuonna 2002. Ja nyt "Tikli" tänä vuonna. Eli kymmenen vuoden välein hän näyttäisi julkaisevan. Olen lukenut nämä kaikki, ja tunnustaudun Donna Tarttin ihailijaksi jo 90-luvun alusta saakka. Pitäneekö taas odottaa vuoteen 2024, ennenkuin saa taas lukea uuden Tarttin kirjan?

Tämä romaani on varsinainen järkäle, lähes 900-sivua. Kirjaa oli itse asiassa raskas pitää käsissä, niin paksu ja painava se oli. Punnitsin sen; se painoi yli kilon.

Tarinan ytimessä on nuori poika, joka menettää traagisesti ja traumaattisesti äitinsä, ja etsii koko lopun ikänsä itseään sen seurauksena - niin sanoakseni. Kirjan nimi tulee taideteokesta "Tikli", joka kulkee pojan mukana koko hänen elämänsä.

Taiteesta (maalaustaiteesta) kirjoitetaan paljon tässä romaanissa, itse asiassa koko juttu alusta loppuun kiertyy yhden hienon taideteoksen ympärille, eli Carel Fabritiuksen "Tikli"-maaluksen ympärille. Se on mielenkiintoista, itsekin olen kiinnostunut maalaustaiteista.

Kirjassa on niin paljon yksityiskohtia, että ne melkein uuvuttavat. Esimerkiksi antiikki-esineistä ja niiden restauroinnista, tosin ne ovat myös mielenkiintoisia yksityiskohtia. Mutta välillä liialliset yksityiskohdat eksyttävät ja häiritsevätkin lukukokemusta, ikään kuin harhauttaa sivupoluille...ja hetkinen, mihinkäs me oltiinkaan menossa?

Huumeita käytetään tässä tarinassa todella paljon, ja niiden kuvaukset; överit, vajarit, sekoilut, romahtamiset - myös kauheat vieroitusoireet - tuntuvat uskottavilta ja tarkasti kuvailluilta, vaikken itse tiedä, miltä pitäisi tuntua, kun itse en ole huumeita käyttänyt, mutta kuvausten lukeminen saattaa lähes tuntemaan itse, miltä se tuntuu.

"Lääkkeistä luovuttuani olin juonut liikaa, eikä se oikein sopinut minulle; opiaatit tekivät minusta rennon ja suvaitsevaisen, valmiin mihin tahansa, ja siedin kestämättömiä tilanteita sopuisasti ja jaksoin kuunnella vaikka millaista ikävystyttävää ja naurettavaa paskanjauhantaa tuntikausia ilman että minun alkoi tehdä meili mennä ulos ampumaan aivot pellolle."

Onko sinulla koskaan ollut tunnetta, että et kestä enää yhtään "paskanjauhantaa", ja että "tekisi mieli mennä ulos ampumaan aivot pellolle? Mielestäni se oli aika ytimekkäästi (ja hauskasti) sanottu, ja täytyy todeta, että kyllä minusta on joskus tuntunut juuri tuolta.

Kertomus tapahtuu pääasiassa New Yorkissa, mutta myös Las Vegasissa ja Amsterdamissa. Niiden maantiedettä, paikkoja ja identiteettiä käsitellään paljon. Koska olen itsekin käynyt noissa kaupungeissa, niin oli erittäin kiinnostavaa lukea niiden kuvauksia, ravintoloita, maamerkkejä ja katunäkymiä sekä muistella samalla omia mielikuvia niistä.

Kokonaisuutena mielipiteeni tästä kirjasta on se, että se oli välillä hiukan uuvuttava, eikä suuria odotuksiani aivan lunastettu. Silti se on hieno, syvällinen ja erikoislaatuinen kirja, suosittelen lukemaan. Itse taidan lukea sen piakkoin toistamiseen, niin paljon siinä oli erilaisia teemoja (ystävyys, rakkaus, menetys, perhesuhteet, identiteetti, kohtalo, taide, riippuvuusongelmat, pakkomielteet) että niiden sulattelemiseen menee aikaa.

Kristiina Vuori: Näkijän tytär

Kristiina Vuoren "Näkijän tytär" on kiva ja helppolukuinen historiallinen romaani 1200-luvun Suomesta. Hyvin kirjoitettu ja mielenkiintoinen juoni, joka todellakin tempaisi sillä tavalla mukaansa, että sitä ei melkein halunnut käsistään laskea.

Kerronta on todella sujuvaa ja uskottavaa, ja henkilöhahmot ovat eläviä ja uskottavia; tämä ei ole mitään chick-lit -hömppää, vaikka kirjan nimi mielestäni viittaakin sellaiseen.

Kirjan nimen takia en olisi tätä kirjastosta valinnut, mutta valinta tulikin teknologian myötä - sinänsä hassua. Nimittäin luin Hesaria täppärillä ja huomasin, että sieltä saa ladata ilmaiseksi e-kirjan, ja koska mulla on uudehko hieno iPad, niin latasin sen siksi, että halusin nähdä, miten e-kirjat toimii käytännössä. Ja kun olin sen ladannut laitteelleni, ja aloin lukemaan, niin avot! johan kiinnostuin kirjasta ja oikein ihmettelin, miksi en ole kuullut mitään Kristiina Vuoresta. (Varmaankin siksi, että tämä esikoisteos on ilmestynyt niinkin vähän aikaa sitten, kuin vuonna 2012.) Teknologiasta puheen ollen täytyy todeta, että tykkään enemmän pitää hyppysissäni oikeaa kirjaa, kuin lukea koneelta.

Tässä kirjassa tykkäsin siitä, että pääosassa oli nainen (tai tyttö) ja hänen kauttaan käytiin läpi naisten asemaa Suomessa sinä aikana, kun Kristinuskoa juurrutettiin Suomeen. Naisten töitä kuvataan kirjassa paljon. Tuohon aikaan nainen oli miehelle alamainen, mutta kyllä naisellakin oli joitakin keinoja tahtonsa läpi saamiseen - aika usein ne saattoivat olla seksuaalisia keinoja. Tosin tämä päähenkilö ei niitä keinoja käyttänyt hyödykseen, mutta jotkut muut naiset kylläkin.

Historialliset faktat on tässä kirjassa hyvin hallussa (paitsi parissa kohdassa kirjailija itse kertoo kirjan lopussa, että hän on hieman muuttanut faktoja juonenkuljetuksen takia), ja oli kiva oppia taas itsekin uutta siitä, millaista elämä oli aikoinaan Suomessa Ruotsin vallan aikana ja keskiajalla. Ristiretkiä tehtiin, ja "pakanoita" tapettiin Suomessakin Jumalan nimessä. Osa papeista ja piispoista hamusi valtaa ja omaisuuksia itselleen. "Näkijän tyttäressä" ihmisillä on vahvat siteet Ruotsiin - luonnollisesti.

Kristiina Vuori on tehnyt paljon työtä selvittääkseen tapoja, ruokatottumuksia, vaatteita yms. siltä ajalta. Tutkimustyön suuruuden huomaa, kun lukee kirjaa. Yksityiskohdat ovat kirjailijalla hallussa, ja ne ovat mielenkiintoisia.

Hieman tuli mieleen Kaari Utrion historialliset romaanit, erityisesti "Seuraneiti" jonka luin viime syksynä. Siinäkin oli pystyvä ja vahva nainen pääosassa historiallisessa, Suomeen sijoittuvassa romaanissa, aikana, jolloin miehillä oli kaikki (päätös)valta. Tosin "Seuraneiti" kertoi eri vuosisadasta, eli 1800-luvun alusta, ja se sijoittui pääasiassa Helsinkiin (ja vähän Savoon), kun taas "Näkijän tytär" sijoittuu länsirannikolle ja Hämeeseen. Vuori ei joudu tässä kirjailijavertailussa ollenkaan häpeään.

Suosittelen tätä kirjaa hyvänä lukukokemuksena ja aion itsekin lukea lisää Kristiina Vuoren romaaneja.