Sinisalon kirjoissa minua viehättää erityisesti se, miten hän yhdistää kirjoissaan scifiä ja realismia, mystiikkaa, luontokuvausta, luonnon ja ihmisen kamppailua sekä ihmisen psyykeä. Näitä kaikkia aineksia on tässäkin romaanissa.
Tykkäsin tästä kirjasta paljon, ja ihailen Sinisalon mielikuvitusta, henkilöhahmoja ja kieltä. Mutta en silti pitänyt niin paljoa tästä uusimmasta kirjasta kuin hänen parista edellisestään; nimittäin "Ennen päivänlaskua ei voi" ja "Linnunaivot" olivat mielestäni vielä parempia kuin tämä.
Tässä kirjassa on sellainen kuvio, että eletään lähitulevaisuudessa vaihtoehtoisessa, tai siis erilaisessa Suomessa, jossa valtiovalta kyttää alaisiaan, ja on "jalostanut" naisista miestenmiellyttämis-alalajin, joka tyrkyttää itseään miehille ja on kaunis ja nöyrä. Suomesta ei pääse muuttamaan pois, ja yhteyksiä ulkomaailmaan ei ole, muita maita kutsutaan "rappiodemokratioiksi", ja Suomella on tietenkin ainoa ja oikea yhteiskuntamalli, ihan "onnelassa" eletään. Alkoholia ja huumeita ei ole saatavilla, mutta chiliä diilataan salaa (ja valtiovaltaa peläten), koska siitä saa kiksejä.
Tietenkin mielleyhtymiä, aika kauheita sellaisia, tulee entiseen Itä-Saksaan ja Stasiin, sekä Pohjois-Koreaan.
Myös Henry Laasasen (en tarkoituksella linkkaa häntä tähän blogiin!) "teesit" naisten seksuaalisesta ylivallasta yms. tulivat tässä mieleen, mutta toisinpäin käännettynä, eli tässä tarinassa, "Suomen Eusistokraattisessa Tasavallassa", nainen on jalostettu miehen miellyttämiseen. "Auringon ytimessä" valtiovalta perustelee naisten alistamista miesten miellyttäjiksi sillä, että ennen Suomessakin naiset rajoittivat sukupuolisuuttaan kiristyksenomaisena, rajoitettuna hyödykkeenä, ja siksi kaikki miehet eivät pääseet osingoille - olihan se toki kauheaa, voi-voi! "Onneksi" Eusistokraattisessa Suomessa asiat ovat paremmin.
Naisista on eloisten lisäksi kehittynyt toinen alalaji, morlokki, jolla ei ole niitäkään ihmisoikeuksien rippeitä, joita eloisilla on. He ovat rumia, eivätkä he halua miellyttää miehiä. Heidät mm. steriloidaan jo lapsuudessa.
Kirjan maailma kuulostaa vähän kummalliselta, eikö? Mutta kun sitä lukee, niin kuvio tuntuu ihan selvältä. Jotenkin Sinisalo saa lukijan ottamaan todesta hänen luomansa (oudon) maailman. Se on yksi hänen vahvuutensa kirjailijana.
Tätä kirjaa lukiessa tuli mietittyä myös nykyistä ulkonäkökeskeisyyttä ja muun muassa meikkaamista. Meikkaan kyllä itsekin, mutta kun Sinisalon henkilöhahmo miettii meikkaamisesta:
"Ensiksikin meikkaaminen. Pystyn kyllä ymmärtämään, että elämään kuuluu ikävystyttävää samojen asioiden toistamista. Joka päivä on saatava ruokaa, vaikka juuri edellisenä päivänä olisi syönyt valtavan aterian. Se on ymmärrettävää, koska keho tarvitsee energiaa.
Mutta eloisen (uusi naisen alalaji) täytyy joka aamu tummentaa ripset ja kulmakarvat, peitää iho värillisellä voiteella, puuteroida nenän ja otsan kiiltoa näkymättömiin pitkin päivää ja värjättävä yhä uudelleen huulet. Illalla täytyy taas puhdistaa kaikki pois. Aivan kuin antiikin myytin Sisyfos, joka kieritää Helvetissä vuoren huipulle isoa kiveä, ja kivi kuitenkin kierii aina takaisin alas.
Jos tarkoituksena on hämätä maskoja (uusi nimitys mieslajille), niin logiikka pettää pahasti. Kyllähän maskot tietävät. Lehdissä, radiossa ja televisiossa mainostetaan kosmetiikkaa. Maskot tietävät, että ripseni eivät ole oikeasti mustat, eikä luomeni siniset. He näkevät, kun eloiset menevät toilettiin ja tulevat sieltä huulet punaisempina.
Keitä eloiset oikein koettavat petkuttaa? Toisiaanko?"...niin minusta tuo metafora antiikin raskautettuun Sisyfokseen oli sekä hyvä että huvittava, että aina vain tehdään uudestaan ja uudestaan samaa hommaa, loputtomasti. Tuli sitten mieleen, että mitä järkeä? No, aion silti edelleen meikata... onhan ihmisen elämä täynnä kaikkea muutakin toistoa: illalla nukkumaan, aamulla ylös, aamukahvit, töihin lähtö, kotiin paluu, ruokakaupassa käynti, lenkkeily ja niin edelleen. Päivästä toiseen. Se on sitä ihmisen arkea, eikä ariki mikään huono asia ole.
Myös se oli hauska juttu, kun eusistokraattisessa Suomessa katsellaan salaa Viron televisiota, se näkyy Helsingissä joskus. Suomessa ihmetellään, että miten niiden kauppojen tiskeillä voi olla röykkiöittäin punaista lihaa ja sokeria. Virohan on tietenkin "rappiodemokratia", joten tuotteita pursuavien kauppojen mainokset ovat takuulla rappiodemokratioiden propagandaa.
Tämä kirja pani ajattelemaan monia asioita. Mitä jos itse olisi syntynyt Neuvosto-Viroon tai Pohjois-Koreaan tai vaikkapa Itä-Saksaan? Mitä jos Suomi olisikin valloitettu toisessa maailmansodassa?
Mitä jos pieni ja vähemmistössä oleva, mutta äänekäs ryhmä saisi tahtonsa lävitse eduskunnassa ja lakien laatimisessa?
Mietin myös, että Suomessakin, siis oikeassa Suomessa, steriloitiin vielä 1950-luvulla naisia mm. köyhyyden, "jälkeenjääneisyyden" tai "löyhämoraalisuuden" (lue: avioton, yksinäinen äiti) perusteella, niin että ei siitä kovin kauaa ole, kun täällä todella tehtiin sellaista. On kauheaa ajatella, mitä kaikkea hirveyksiä ihmiset toisilleen ovat tehneet milloin milläkin tekosyyllä (lue: uskonto, "moraali", yleiset tavat ja tottumukset; tarkoitan esimerkiksi inkvisiota, orjuutta ja holokaustia) - ja maailmassa tapahtuu edelleen esimerkiksi paljon ihmiskauppaa ja muita vääryyksiä.
Paljon ajatuksia herättävä kirja, siis. Suosittelen lukemaan! Tämä teos tempaisee mukaansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti