Jos pidät Jane Austenin kirjoista, tai Viktoriaanisen Englannin kuvauksista, tai jos pidät englantilaisista dekkareista (vaikkapa Agatha Christien kirjoittamista), niin pidät myös P.D. Jamesin kirjasta 'Syystanssiaiset' - niin pidin minäkin.
'Syystanssiaiset' on jatkoa Jane Austenin klassikkoromaanille 'Ylpeys ja ennakkoluulo'. Tässä nykykirjailija ottaa vapauden jatkaa siitä, mihin Austenin kirja aikanaan loppui. Ja ihan hyvä jatko onkin.
Onhan se yllättävää, kun 'Ylpeydestä ja ennakkoluulosta' tutut henkilöt ovat keskellä murhamysteeriä.
Minusta on jotenkin kutkuttavaa, kun toinen kirjailija ottaa kollegansa henkilöhahmot ja käsittelee heitä, siis miten joku toinen heitä käsittelee on kiinnostavaa. Tässä kirjassa Elizabeth ei ole aivan niin ihanteellinen kuin Austenin teksteissä - mikä tekee hänestä heti mielenkiintoisemman henkilön. Tai no: onhan hän edelleenkin ihanteellinen ja hyveellinen, mutta 'Syystanssiaisissa' hän saa muitakin sävyjä.
Mielenkiintoista tässä kirjassa on myös englantilaisen yläluokan tapojen kuvaaminen. Yleensäkin pidän historiallisista romaaneista, ajankuvauksen vuoksi.
Kannattaa lukea, mutta jos Austenit on lukematta, niin aloita niistä ensin!
tiistai 18. joulukuuta 2012
keskiviikko 12. joulukuuta 2012
Hyvä kirja kestää monta lukemista
Luin tässä syksyllä uudelleen yhdysvaltalaisen Donna Tarttin kirjan Pieni ystävä. Se ilmestyi v. 2002 ja suomennettiin seuraavana vuonna.
Uudelleen luin myös saksalaisen Petra Hammersfahrin Pahantekijän. Se ilmestyi v. 2005 ja luin sen silloin. Muistin, että se on tosi jännä - sellaista psykologista jännitystä - ja kaikin puolin muutenkin hyvä kirja. No kyllähän minä siitä ihan tykkäsin näin toisellakin lukemisella (juonen olin jo unohtanut), mutta ei se ihan niin hyvä sitten kumminkaan ollut. Vaikka on siinä puolensakin. Kannattaa lukea.
Mutta Donna Tartt! Mikä loistava kirjailija! Olen lukenut häneltä Jumalat juhlivat öisin, se oli hänen esikoisteoksensa vuodelta 1992 ja todella hyvä kirja. Senkin olen lukenut kahdesti - ja sekin kestää hyvin uuden lukukerran.
Tarttin Pieni ystävä on ihan loistava kirja! Minusta se on parempi kuin hänen esikoisteoksensa, vaikka tuossa edessä oleva linkki Hesarin arvosteluun on toista mieltä. Näyttämönä tässä jutussa on 70-luvun Mississippi. Pääosassa on teini-ikää lähestyvä Harriet-tyttö, joka haluaa lapsuutensa viimeisenä kesänä selvittää pikkuveljensä murhan. Silloin, kun murha sattui, Harriet oli itse vasta sylivauva, mutta se on varjostanut ennen niin onnellisen (ja ennen niin vauraan) suvun elämää pahasti.
Kirjassa kuvataan upeasti Yhdysvaltojen syvää etelää ja kahta erilaista perhettä. Toinen perhe on niinsanottua 'roskaväkeä' (white trash). Tällä roskaväellä on muunmuassa on amfetamiinilaboratorio - ja huumehörhöiset harhat on niin hienosti ja jännästi kuvattu, että karvat nousevat pystyyn! Tulee fiilis, että voiko kukaan kirjoittaa huumetripeistä noin todentuntuisen karmivasti, ilman, että itse on sitä kokenut. Ehkä hyvä kirjailija keksii keinot siihenkin. Mene tiedä sitä.
Joka tapauksessa hyvä kirja kestää monta lukemista. Suosittelen näitä!
Uudelleen luin myös saksalaisen Petra Hammersfahrin Pahantekijän. Se ilmestyi v. 2005 ja luin sen silloin. Muistin, että se on tosi jännä - sellaista psykologista jännitystä - ja kaikin puolin muutenkin hyvä kirja. No kyllähän minä siitä ihan tykkäsin näin toisellakin lukemisella (juonen olin jo unohtanut), mutta ei se ihan niin hyvä sitten kumminkaan ollut. Vaikka on siinä puolensakin. Kannattaa lukea.
Mutta Donna Tartt! Mikä loistava kirjailija! Olen lukenut häneltä Jumalat juhlivat öisin, se oli hänen esikoisteoksensa vuodelta 1992 ja todella hyvä kirja. Senkin olen lukenut kahdesti - ja sekin kestää hyvin uuden lukukerran.
Tarttin Pieni ystävä on ihan loistava kirja! Minusta se on parempi kuin hänen esikoisteoksensa, vaikka tuossa edessä oleva linkki Hesarin arvosteluun on toista mieltä. Näyttämönä tässä jutussa on 70-luvun Mississippi. Pääosassa on teini-ikää lähestyvä Harriet-tyttö, joka haluaa lapsuutensa viimeisenä kesänä selvittää pikkuveljensä murhan. Silloin, kun murha sattui, Harriet oli itse vasta sylivauva, mutta se on varjostanut ennen niin onnellisen (ja ennen niin vauraan) suvun elämää pahasti.
Kirjassa kuvataan upeasti Yhdysvaltojen syvää etelää ja kahta erilaista perhettä. Toinen perhe on niinsanottua 'roskaväkeä' (white trash). Tällä roskaväellä on muunmuassa on amfetamiinilaboratorio - ja huumehörhöiset harhat on niin hienosti ja jännästi kuvattu, että karvat nousevat pystyyn! Tulee fiilis, että voiko kukaan kirjoittaa huumetripeistä noin todentuntuisen karmivasti, ilman, että itse on sitä kokenut. Ehkä hyvä kirjailija keksii keinot siihenkin. Mene tiedä sitä.
Joka tapauksessa hyvä kirja kestää monta lukemista. Suosittelen näitä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)