Joutavuuksien jumala

Luen parhaillaan (toiseen kertaan) intialaisen kirjailijan Arundhati Royn romaania The God of Small Things. Se on suomennettu nimellä Joutavuuksien jumala. Se on todella loistava, mielenkiintoinen ja koukuttava kirja! Voisi sanoa, että kyseessä on täydellinen kirja.

Olen miettinyt, että Joutavuuksien jumalasta saisi tehtyä loistavan elokuvan, koska kirja on erittäin visuaalinen ja sen juoni on todella jännittävä. Kukahan ohjaaja mahtaa tarttua tähän ensimmäisenä?

Luen kirjaa alkuperäiskielellä englanniksi, koska asuessani Singaporessa vuonna 2002, ostin sen paikallisesta kirjakaupasta. Roy on kirjoittanut kirjan englanniksi.

Lukiessani kirjaa ensimmäisen kerran tuntui tosi kivalta lukea sitä juuri Singaporessa, sillä vaikka Singapore toki on aivan erilainen paikka kuin Intia (jossa kirjan tarina tapahtuu), niin ilmastoltaan ja monilta osin myös luonnoltaan (kasvit, värikkäät kukat, vehreys) paikat muistuttavat toisiaan. Ainoa, mikä välillä harmitti kirjaa lukiessa koski juuri tätä luontokuvausta. Siis se, etten tiennyt monien englanninkielisten kasvien ja kukkien nimiä suomeksi. Tosin kyllä kasvit pystyy kuvittelemaan, vaikkei olisikaan aivan varma lajista, koska kirjassa kuvataan niiden väriä, tuoksua ja makuakin.

Tämä ei nyt varsinaisesti liity juuri tähän kirjaan, mutta mielestäni paikalla, jossa kirjan lukee, on merkitystä.

Joskus lomamatkalla on oikein harmittanut, kun on tajunnut lukeneensa jostain ihan muista maailmoista, kuin missä sillä hetkellä on, eikä ole kiinnittänyt senhetkiseen ympäristöön huomiota. Kun kirjaan todella uppoutuu, niin hetken päästä katsoo ihmeissään ympärilleen ja ihmettelee, että missä sitä oikein onkaan.

Sen sijaan jos lukee siihen paikkaan liittyvää kirjaa, jossa itse on, niin paikan ja kirjan luoma kokemus ikään kuin lähentää niitä toisiinsa ja tekee kokemuksesta todemman tuntuisen.

Olen ajatellut lainata Joutavuuksien jumalan kirjastosta ja lukea sen myös suomeksi. On mielenkiintoista nähdä, miten suomennos on tehty. Ja ainakin saan sitten tietää kaikki luontoa ja kasveja koskevat nimet.

The God of Small Things voitti Booker-palkinnon ilmestymisvuotenaan 1997. Booker-palkinto on yksi maailman merkittävimmistä kirjallisuuspalkinnoista. Se kertonee jotain tämän kirjan tasosta.

Harmi, että Roy ei ole kirjoittanut enempää romaaneja, koska lukisin hänen kirjojaan mielelläni. Hän on kyllä julkaissut joukon esseitä.

Rooibosteetä maailman parhaan naisetsivän seurassa

Syksyn pimenevissä illoissa on mukava käpertyä sohvalle ja saada lohtua lempeistä, viisaista ja empaattisista kirjoista.

Ota siis kuppi rooibosteetä ja Alexander McCall Smithin "Naisten etsivätoimisto numero 1", ihana kirjasarja käteen!

Kyseessä on McCall Smithin luoma hahmo Mma Ramotswe, Botswanassa asuva ja yksityisetsivätoimistoa pyörittävä viisas nainen. Mma Ramotswella on älyä, empatiaa ja tarkkaa silmää vaikka muille jakaa. Hän on myös lempeä ja kärsivällinen. Elämän tärkeiden asioiden pohdinnoissa auttaa aina kunnon kuppi afrikkalaista rooibosteetä.

Toistaiseksi kirjasarjassa ilmestyneet romaanit:

• Naisten etsivätoimisto nro 1 (The No 1 Ladies' Detective Agency, 1998, suom. 2003)
• Kirahvin kyyneleet (Tears of the Giraffe, 2000, suom. 2004)
• Siveysoppia kauniille tytöille (Morality for Beautiful Girls, 2002, suom. 2004)
• Kalaharin konekirjoituskoulu miehille (The Kalahari Typing School for Men, 2003, suom. 2005)
• Elämän kirkas keskipäivä (The Full Cupboard of Life, 2004, suom. 2006)
• Botswanan iloiset rouvat (In the Company of Cheerful Ladies, 2006, suom. 2007)
• Onni ja siniset kengät (Blue Shoes and Happiness, 2006, suom. 2008)
• Oivallinen aviomies (The Good Husband of Zebra Drive, 2007, suom. 2009)
• Pieniä ihmeitä autokorjaamolla (The Miracle at Speedy Motors, 2008, suom. 2010)
• Tea Time for the Traditionally Built (2009)
• The Double Comfort Safari Club (2010)
• The Saturday Big Tent Wedding Party (2011)

Olen lukenut nämä kaikki, paitsi kaksi viimeistä. Suosittelen lämpimästi!

Mikä tahansa yllämainituista kirjoista on todellinen hyvänmielen tuoja.

Oletko sinä jo tutustunut Mma Ramotsween?

Kirjasta leffaksi

Heippa!
Ajattelin tässä eräänä päivänä, että aika monesta hyvästä kirjasta on tehty elokuva, mutta usein on joutunut pettymään, jos ensin on lukenut kirjan ja sitten mennyt katsomaan siitä tehdyn leffan.

Poikkeuksiakin on. Esimerkiksi Väinö Linnan kirja Täällä Pohjantähden alla taipui hienosti elokuvaksi Timo Koivusalon ohjauksessa. Kirja on aivan loistava, yksi suosikeistani, ja Koivusalon leffa teki sille oikeutta.

Uudemmista kirjoista, joista tulee mieleen hvyä leffasovitus, on Stieg Larssonin kirjoittama Millennium-trilogia. Siis tää Lisbeth Salanderista kertova kirjasarja. Tai Mikael Blomqvistista kertova, ihan miten vaan. :) Tykkäsin kovasti tästä trilogiasta, ja siitä tehdyt leffat oli kaikki tosi hyviä. Ensimmäisen osan "Miehet jotka vihaavat naisia" ohjasi tanskalainen Niels Arden Oplev, toisen osan "Tyttö joka leikki tulella" ja kolmannen "Pilvilinna joka romahti" ohjasi ruotsalainen Daniel Anderson. Sekä kirjat että leffat ovat olleet suurmenestyksiä.

Entä sitten Tolkienin kirja "Taru sormusten herrasta" ja siitä Peter Jacksonin ohjaama trilogia? Loistavat molemmat! Mutta tässä tapauksessa mulle kävi toisinpäin. Eli katsoin ensin leffat (kaikki kolme osaa) ja vasta sen jälkeen luin kirjan. Leffan tekeminen tästä kirjasta oli oikea suurteko! Fantastinen ja hieno leffa! Kuten myös se kirja, niin kuin huomasin jälkeenpäin. Sain kirjan joululahjaksi siinä vaiheessa, kun kaksi osaa leffasta oli tullut ulos. Voi että se kirja poltteli mua, mutta en avannut sitä, ennen kuin olin nähnyt leffan päätösjakson. Halusin nauttia leffassa jutun päätöksestä, josta en tiennyt vielä mitään.

Syy miksi en ollut lukenut "Tarua" aiemmin, oli se, että olin kyllä aloittanut sen lukemisen monta kertaa, mutta en koskaan jaksanut lukea sitä 50 ekaa sivua pidemmälle. Mä aina ihmettelin, että miksi kaikki touhottaa tästä kirjasta, nää hobitihan on ihan epäkiinnostavia hahmoja ja mitä ihmeen haltiakieltä. Mutta leffan jälkeen tän kirjan hienous ja "täydellisyys" aukeni mulle. Ihana kirja! Ihana Tolkien!

Yhden hyvän filmatisoinnin muistan nähneeni ajat sitten, nimittäin Günter Grassin Peltirumpu-kirjasta tehdyn leffan. Sen ohjasi Volker Schlöndorff vuonna 1979. Se oli jotenkin ihmeellistä, koska olin just lukenut sen kirjan, ja leffassa kaikki näytti juuri sellaiselta, kuin kirjaa lukiessani olin kuvitellut. Siis kaikki! Ihmiset, miljöö, kaikki. Lisäksi kirjan juonta seurattiin pieteetillä. No se leffa kyllä loppui suunnilleen kirjan puoliväliin. Leffassa se lopetus siihen toimi sinällään, mutta kirjan lukeena joutui vähän pettymään, että nytkö tää leffa loppui tähän, kun vielä tärkeitä juttuja oli edessä.

Mutta. Niistä huonoista leffasovituksista pitänee mainita mun ikiaikaisen suosikkikirjan "Sinuhe egyptiläisen" Hollywood-filmatisointi. Sen ohjasi Michael Curtiz vuonna 1954. Mikä katastrofi! Miten ihmeessä niin hienosta kirjasta voikin saada niin kauhean leffan. Ja lisäksi ihmettelen sitäkin, ettei sitä ole kukaan ohjaaja ottanut työn alle sen jälkeen. Olisi ihana nähdä tästä kirjasta tehty hieno leffa.

Olisi kiva, jos saisin sun "kirjasta leffaksi" -vinkkejä! Palataan asiaan.

Johanna Sinisalo ja toinen todellisuus

Tässä syksyn hyvä uutinen: Johanna Sinisalo on julkaissut uuden romaanin "Enkelten verta".

En ole vielä sitä lukenut, mutta aion lukea sen piakkoin. Luin siitä arvioinnit sekä Imagesta että Aamulehdestä. Teos on saanut loistavat arvostelut. Imagen arvostelussa sanotaan, että "Enkelten verta taitaa olla Sinisalon tähänastisista romaaneista hienoin".

Se on aika paljon sanottu, ja panee odotukset korkealle. Sinisalolta olen lukenut kirjat

• "Ennen päivänlaskua ei voi" ja
• "Linnunaivot",

jotka ovat molemmat todella hyviä kirjoja. Sinisalo yhdistää kirjoissaan mielestäni tosi makeesti scifiä, mystiikkaa, luontokuvausta, luonnon ja ihmisen kamppailua, ihmisen psyykeä ja realismia. Erityisesti "Linnunaivoissa" oli taitavasti kuvattu myös ihmissuhdepeliä.

Kirjasta "Ennen päivänlaskua ei voi" Sinisalo on muuten saanut Finlandia-palkinnon. Se on myös hänen esikoisromaaninsa.

Hänen kirjoissaan on aina läsnä ikään kuin "toinen todellisuus" tämän aistein havaittavan maailman lisäksi. Se kiehtoo minua.

Nyt ei muuta kuin kipin kapin hankkimaan tämä uusin teos!

Jos olet jo lukenut tämän kirjan, niin kommentoi ihmeessä.

Rakel Liehu: Helene

Luin tänä syksynä Rakel Liehun kirjan Helene. Se on todella hyvä kirja! Suosittelen.

Liehu sai tästä kirjasta Runeberg-palkinnon. En ihmettele yhtään. Myös kriitikot ja suuri yleisö ovat tykänneet tästä kirjasta. En taaskaan ihmettele yhtään.

”Helene” kertoo kuvitteellisesti, mutta faktoihin perustuen, taiteilja Helene Schjerfbeckin elämästä.

Olen aina ihaillut Schjerfbeckin taidetta. Sen takia valitsinkin tämän kirjan luettavakseni. En ollut lukenut yhtään kirja-arvostelua tästä kirjasta ennen kuin itse sen luin, eikä kukaan kaveri ollut suositellut sitä mulle. Tämä kirja vaan tarttui käteeni kirjastossa. Ja hyvä niin.

Jo teininä ihastelin  Ateneumissa Schjerfbeckin tauluja, muunmuassa ”Omakuvaa” ja ”Toipilasta”. Silloin kun mä olin vielä teini, niin Schjerfbeck ei ollut niin suuri nimi kuin nykyään. Tai olihan hän jo silloin 70-luvun lopussa todella tunnustettu taiteilija, mutta vasta viime aikoina hänen taideteoksistaan ollaan alettu maksaa erittäin suuria summia. Se johtunee ehkä siitä, että miestaiteilijoita ollaan perinteisesti pidetty ”parempina” kuin naistaitelijoita. Mutta ei siitä aiheesta enempää, vaan tästä Liehun kirjasta.

Se mikä mun mielestä oli ihanaa tässä ”Helene”-kirjassa, oli fiktiivinen kuvaus siitä, mitä Helene Schjerfbeck mieitti, ja millaisessa elämäntilanteessa hän oli, kun hän maalasi näitä nyt niin kuuluisia taulujaan. Helenen mietteet on tietenkin Liehun mielikuvitusta, mutta kirjeenvaihto, josta osa on säilynyt, ja tiedot taiteilijan asuinpaikoista ja elmäntilanteista ovat totta. Niiden perusteella voi tietenkin kuvitella paljon.

Todella liikutttavaa oli se, miten Schjerfbeck joutui paiskimaan töitä toimeentulonsa eteen. En tiedä, mutta otaksun, että ne summat, jotka Liehu kirjassaan kirjoittaa Schjerfbeckin saaneen itse tauluistaan, ovat totta. Sen mukaan Schjerfbeck oli aivan innoissaan muutamista sadoista markoista! Ja ajatella, mitä Schjerfbeckin taulut nykyään maksavat.

Wikipedian mukaan Schjerfbeckin maalauksesta Tanssiaiskengät (vuodelta 1939) maksettiin vuonna 1990 Sothebyn huutokaupassa 1,5 miljoonaa euroa, mikä on toiseksi korkein hinta, mitä suomalaisesta taideteoksesta on tähän mennessä koskaan maksettu.

HS:n kirjallisuusarvion mukaan "taidehistorioitsijat ja kuvataiteilijat ovat kiitelleet romaanin tyyliä schjerfbeckmäiseksi, sanoneet että romaanissa on samaa impressionistista keveyttä ja nopeutta kuin Schjerfbeckin siveltimenvedossa”.

Minusta tämä on hienosti sanottu!

Seuraavassa blogissa Johanna Sinisalosta. Heippa siihen asti.

 

Ne Elämää Suuremmat Kirjat

Hei taas!
Viime blogissa lupasin kirjoittaa minulle henkilökohtaisesti tärkeimmistä kirjoista ja kirjailijoista. 
Tässä niistä lista (ei ehkä tärkeysjärjestyksessä kuitenkaan):

-           Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen
-           Fjodor Dostojevskin Rikos ja rangaistus
-           Halldór Laxnessin Salka Valka
-           Emily Bronten Humiseva harju
-           John Steinbeckin Vihan hedelmät ja Torstai on toivoa täynnä
-           Michael Cunninghamin Tunnit
-           Kerstin Ekmanin nk. ”Sudentaljatrilogia”
-          John Irvingin Oman elämänsä sankari.

Yllämainitut kirjat ovat minulle tärkeitä, koska ne kertovat elämästä aivan omanlaisella tavallaan, ja perustavanlaatuisista kysymyksistä kuten hyvästä ja pahasta, vihasta ja rakkaudesta, intohimosta – sekä sanoisinko pimeydestä ja valosta. 

Ne lisäävät ihmisen sisimmän ymmärtämistä ainutlaatuisella tavalla. Myös kieli on minulle erittäin tärkeä, ja erityisesti Waltarin Sinuhessa on valtavan rikasta kieltä.

Ja onhan noita loistavia kirjoja paljon lisääkin. Yllämainitulla "Elämää suurepia kirjoja" -listalla voisi lisäksi olla vielä:

-        Paul Austerin Timbuktu

-          Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan

-          Umberto Econ Ruusun nimi

-          Leo Tolstoin Anna Karenina

Syy, miksi tämä toinen lista ei ole ensimmäisen listan joukossa (ja kyllä se voisi ihan hyvin olla!), on ehkä se, että ensin mainitut kirjat ovat osuneet luettavakseni jossain erityisessä elämänvaiheessa, jossa ne ovat puhutelleet todella paljon.

Olen silloin – toivottavasti! – oppinut jotain tärkeää elämästä ja itsestäni.

Entä ne muut kirjat?

Luen toki muunkinlaisia kuin kaunokirjallisia teoksia, esimerkiksi pidän ruotsalaisista dekkaristeista kuten Stieg Larssonista. Pidän myös sarjakuvista.

Ja hitto, jos ei muuta luettavaa ole käsillä, tavaan vaikka maitopurkin kyljestä, paljonko siinä on kalsiumia, rasvaa, proteiinia ja laktoosia!

Tykkäsin myös yhdestä Giulio Leonin (Giulio Leoni on roomalainen professori, akateemikko ja historiantutkija) kirjasta, Mosaiikkimurhasta. Se kertoo 1300-luvun Firenzestä, murhatutkimuksesta ja Dante Alighierista, joka on juuri nimitetty kaupungin prioriksi. Suosittelen! Hyvä ja kiinnostava lukukokemus!

Tällä hetkellä luen Rakel Liehun Helene-kirjaa. Se kertoo kuvitteellisesti, mutta faktoihin perustuen, taiteilja Helene Schjerfbeckin elämästä. Seuraavassa blogissa kirjoitankin siitä ja millaisia ajatuksia ja tuntemuksia se minussa herättää.

Kaipaan edelleen vinkkejä lukemistasi hyvistä kirjoista ja niiden herättämistä ajatuksista!

Ensimmäiset lukumuistot

Hei, olen Pipsa ja avaan uuden blogin. Kirjoitan kirjoista ja lempikirjailijoistani.

Pidän lukemisesta erittäin paljon, se on yksi minun lempiharrastuksistani. Kirjojen maailmaan uppoutuminen on ihanaa!

Tuossa vieressä on kuva minusta ja Pippurista. Pippurilla on tärkeä rooli mun lukuharrastuksessa: se havahduttaa mut aika ajoin takaisin nykyhetkeen kirjojen maailmasta ja vaatii ulkoilutusta. :) Muutenhan mulla voisi mennä koko päivä vaan lukiessa.

Ihania luku- ja kirjastomuistoja

Opin lukemaan jo viisivuotiaana isän sylissä pupukirjaa tavaten.

(Beatrix Potter: Petteri Kaniini, Peter Rabbit)

Heti lukemaan opittuani isä vei minut kirjastoon ekan kerran ja sain ihan oikean kirjastokortin. Kirjastontäti sanoi, etteivät he ennen ole niin nuorelle antaneetkaan kirjastokorttia. Se tuntui hienolta ja jännittävältä. Kirjastosta sai ottaa mukaan monta kirjaa kerrallaan! Ihme juttu. Vahinko vain, että ne piti myös palauttaa.

Ensimmäisen käynnin jälkeen kävinkin – ja käyn yhä edelleen – usein kirjastossa lainaamassa kirjoja. Mutta Helsingin Roihuvuoren kirjasto on minulle edelleen se rakkain kirjasto, ilmeisestikin nostalgisista syistä.

Voin yhä haistaa sen tuoksun nenässäni. Kirjastontädistä tuli minulle lähes ystävä, lempeä ja kiva täti, joka aina suositteli minulle lisää kirjoja. 

Kivoja kuvia Roihuvuoren kirjastosta, mm viihtyisä lukusali ja erittäin söpö lastenosasto.

Steinbeck ja Waltari

Ollessani kymmenvuotias, jolloin olin (ja olen edelleen) heppahullu, luin paljon hevosaiheisia seikkailukirjoja. Niitä oli fantastista lukea. Kerran kirjastossa käteeni osui kirja nimeltä Punainen poni. Alettuani lukemaan sitä, huomasin, että se oli ihan erilainen kuin ne heppaseikkailukirjat, joita olin siihen asti lukenut. Se oli vaikealukuisempi, mutta kiinnostava.

Isä tuli kotiin, katsoi mitä luin, ja hämmästeli: ”luetko sinä jo Stainpekkiä!” johon minä, että ”Ai mitä? Ei kun tää on Punainen poni”. No, John Steinbeckin kirja se kyllä oli, ja siitä sitten alkoikin minun kaunokirjallinen harrastukseni. Silloin havahduin siihen, että kirjailija kirjan takana on tärkeä henkilö.

Seuraavaksi varhaisteini-iässä tartuinkin jo Mika Waltarin Sinuhe egyptiläiseen, jonka olenkin lukenut elämäni aikana lukuisia kertoja.

Sinuhe on aivan erityinen kirja sen takia, että sen voi lukea niin monella eri tavalla. Noin kolmetoistavuotiaana sitä ekaa kertaa lukiessani minua kiehtoi siinä jännittävä tarina ja juoni. Sittemmin kiinnitin huomiota sen historiallisiin faktoihin ja loistaviin henkilökuvauksiin.

Sinuhea voi lukea myös pelkästään sen hienon kielen takia. Myös sen lähes joka sivulta voi löytää aforismin elämästä, jos niin haluaa.

Seuraavassa postauksessa kirjoitan lisää niistä muista Elämää Suuremmista Kirjoista.

Ottaisin mielelläni vastaan vinkkejä lukemistasi hyvistä kirjoista ja niiden herättämistä ajatuksista!